lähtö toivo neljä

Istun bussin takapenkillä
neljän ruuhkassa
ympärillä raskasta ilmaa
joka huokuu lähtöäsi

olenko se minä
jonka pitäisi toivoa
ennen kuin edes itse
osaan sen pukea sanoiksi

kostean ikkunan läpi katson
kuinka maailma valuu vieressäni
joka päivä samaan aikaan

seuraavalla pysäkillä lähden pois

nöyrtyä riippua elää

Hamppuköyden viiltavät okaat
repivät käsiäni
verille asti
rimpuilen ylöspäin veto kerrallaan
vaikka ruumiini on tulenpunainen

sitä minä matkallani mietin
missä kohtaa on nöyrryttävä
jotta voisi elää

aikaa
sitä minä tarvitsen